Priimamaalaus tehostaa taloyhtiömyyntiään Metrocin avulla
Uudenmaan alueella toimiva Priimamaalaus on erikoistunut laadukkaisiin ulkomaalauksiin ja tiilikattojen pinnoituksiin. Asiakaskunta koostuu pääasiassa pienistä ja keskisuurista taloyhtiöistä, joille tarjotaan kokonaisvaltaisia maalausratkaisuja. Yritys panostaa kasvuun ja tiedolla johtamiseen – ja juuri tähän tarpeeseen Metroc on tuonut uudenlaisen työkalun.
– ”Meille oli tärkeää löytää työkalu, joka auttaa tunnistamaan oikeat rakennushankkeet oikeaan aikaan. Metroc vaikutti alusta asti oikealta ratkaisulta tähän – datalähtöinen, helppokäyttöinen ja rakennusalaan keskittyvä,” kertoo Priimamaalauksen markkinointipäällikkö Niko Sallinen.
Taloyhtiökohteiden löytäminen uudelle tasolle
Metrocin avulla Priimamaalaus voi etsiä esimerkiksi uusia taloyhtiöitä ja rajata hakutuloksia rakennustyypin, sijainnin tai remonttitarpeen mukaan. Sähköpostiraportit uusista kohteista saatiin nopeasti käyttöön, ja yrityshaun ominaisuuksia hyödynnettiin yhteystietojen tarkasteluun. Myös mahdollisuus tarkastella isännöitsijätietoja ja tulevia remonttitarpeita on koettu hyödylliseksi.
– ”Suurin hyöty on ollut löytää juuri meille sopivat kohteet. Tiedon laatu ja ajantasaisuus ovat olleet hyviä, ja järjestelmä on auttanut kohdentamaan myyntityötä paljon tarkemmin,”Sallinen toteaa.
Tarkkaa tietoa – tehokasta myyntiä
Metroc tarjoaa Priimamaalauksen kaltaisille kasvuhakuisille yrityksille työkalun, jonka avulla oikeiden kohteiden löytäminen on suunnitelmallista ja tehokasta. Tiedon ajantasaisuus, kohdistettavuus ja käytön helppous auttavat keskittymään olennaiseen – potentiaalisiin asiakkuuksiin ja liiketoiminnan kehittämiseen.
– ”Metroc on tuonut lisäarvoa liiketoimintaamme. Voimme suositella palvelua!” markkinointipäällikkö Niko Sallinen kiteyttää.
Kun kasvun tueksi tarvitaan tarkkaa ja kohdennettua tietoa, Metroc on ratkaisu, joka toimii ja toimittaa.
Varaa demo niin näytämme kuinka Metroc voi auttaa teitäkin tehostamaan myyntiänne.